Espoo Enterprises

linkkiEtusivu

linkkiOsaaminen

linkkiPalvelut ja menetelmät

linkkiReferenssit

linkkiUutiset

 

Kari Jääskeläinen / Espoo Enterprises Oy

Tarjoan asiantuntevaa ja kokenutta apua näkemyksen hankintaan, suunnitelmien laadintaan sekä hankkeiden toteutukseen.

Konsulttia kannattaa käyttää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

Saatat tarvita lisää näkemystä päätöstesi perustaksi. Tällöin tyypillisiä työkaluja ovat esiselvitykset, markkinatutkimukset ja toimialakartoitukset, joilla päätöksenteon tueksi saadaan lisää tietoa.

Toisinaan tiedetään jo hyvin, että määrättyjä asioita on tehtävä, mutta kaivataan selkeää suunnitelma siitä miten hanke toteutetaan. Tällöin kyseeseen tulee esimerkiksi markkinointi- tai liiketoimintasuunnitelman tekeminen, aluekehitysohjelman laatiminen tai teknologiastrategian suunnittelu.

Suunnittelua seuraa toteutusvaihe, jolloin konsulttia käytetään esimerkiksi koordinaattorina, neuvonantajana, tietyn osa-alueen työrukkasena tai vaikkapa hankkimaan ensimmäiset asiakkaat.

Lähtökohta nuoliNäkemys nuoliSuunnitelma nuoliToteutus

Yhteystiedot

Espoo Enterprises Oy
Kari Jääskeläinen
Puolukkatie 11
02160 Espoo
puh: +358 40 501 7627
kari.jaaskelainen(at)espoo.com

Käyntiosoite on Westendintie 1b, Finea Oy:n toimitilat.